Suomelle EU:n oma vihreän teollistumisen ohjelma on sinänsä mahdollisuus. Meillä on eniten EU:ssa kriittisiä raaka-aineita ja niiden jalostamisen osaamista.
Kun korona alkoi, EU päätti ensin sallia niin sanottujen Emu-kriteereiden rikkomisen toistaiseksi. Tämä tarkoitti sitä, että valtio saattoi velkaantua edelleen, vaikka velkasuhde olisi ollut jo valmiiksi vaikkapa 130 prosenttia. Näin se oli Italialla.
Päätöksen myötä valtioiden velkaantumisen kasvu kiihtyi.
Euroopan komissio päätti lisäksi, että mainittujen valtiontukien käytön rajoitukset poistetaan nekin määräajaksi.
Rajoitusten poistamista jatkettiin Putinin sodan alettua. Ajatus oli, että poikkeusmenettelyä käytettäisiin lähinnä ilmasto- ja energiaratkaisujen rahoittamiseen.
Päätösten seurauksena EU-maat ovat hakeneet lupaa varsinaisten valtiontukien rikkomiseen kohta 800 miljardin euron edestä. Yksistään Saksa on hakenut lupaa lähes 400 miljardin euron verran.
EU:n sisämarkkinat olivat – ja ovat – sekasortoisessa tilassa.
Ne, joilla on varaa, voivat valtion pussista tukea yrityksiään. Ja ne ovat myös tukeneet.
Samaan aikaan, kun Eurooppa tuki velkarahalla yrityksiään, Yhdysvalloissa säädettiin jo viime elokuussa niin sanottu IRA-laki (Inflation Reduction Act). Myös USA päätti siis aukaista rahahanat yritysten tukemiseksi.
Maa päätti osoittaa 369 miljardia dollaria vihreän ja digitaalisen siirtymän yritysten tukeen.
Yhdysvallat haluaa miljardeillaan houkutella juuri Yhdysvaltoihin ne maailman edistyksellisimmät yritykset, jotka investoivat aurinko- ja tuulivoimaan, energian varastointiteknologiaan, vetytalouteen, synteettisiin polttoaineisiin, puolijohdeteollisuuteen, sähköautoihin ja akkuihin ja muihin vihreisiin hankkeisiin.
Protektionistista on, että valtio maksaa 7 500 dollaria henkilölle, joka hankkii Yhdysvalloissa, mutta vain Yhdysvalloissa, valmistetun sähköauton.
Jo nyt, kun laki on virallisesti ollut voimassa pari kuukautta, korealaiset, japanilaiset ja eurooppalaiset yritykset ovat sitoutuneet tekemään Yhdysvaltoihin kymmenien miljardien dollareiden investoinnit.
Eli siinä missä EU:ssa valtiontukia on roiskittu vähän sinne tänne, Yhdysvallat keskittyy tukien kohdentamiseen tarkemmin rajatusti vihreään ja digitaaliseen siirtymään.
Yhdysvaltain toimet herättivät vasta viime vuoden loppupuolella EU:n.
Nyttemmin komissio julkaisi niin sanotun vihreän teollistumisen ohjelman. Siinä keskitytään nyt, minunkin mielestäni ihan oikein, vähän samoihin asioihin kuin Yhdysvalloissa.
Lisäksi EU:n ohjelmassa keskeisellä sijalla ovat toimet, joilla EU lisäisi itse kriittisten raaka-aineiden tuotantoa kaivostoiminnasta aina jalostukseen saakka.
Euroopan komissio ja parlamentti pohtivat nyt, mistä saadaan rahat näihin julkisiin tukiin, joilla investoinnit saadaan liikkeelle. EU on näet jo jakanut jäsenmaille noin 500 miljardia euroa käytettäväksi vihreään siirtymään.
Nyt EU:ssa monet haluaisivat, että nämä 500 miljardia pitää voida käyttää jäsenmaiden jo aikaisemmin suunnittelemiin kohteisiin ja erikseen tarvittaisiin uusi, suuri yhteisvastuullinen rahasto.
Tällaista rahastoa, joka olisi jälleen askel integraation syventämiseen, ei tarvita. Jäsenmaat voivat käyttää sanottua 500 miljardin pottia, joka niille on jo jaettu puheena oleviin tarkoituksiin.
Suomelle EU:n oma vihreän teollistumisen ohjelma on sinänsä mahdollisuus. Meillä on eniten EU:ssa kriittisiä raaka-aineita ja niiden jalostamisen osaamista.
Meillä on kohta ajoittain tarjolla sähköä paljon enemmän kuin kulutamme. ”Ylijäämäsähkön” käyttö muun muassa vedyn tuotannossa on iso asia.
Suomella on myös suhteellisesti ottaen Euroopan ylivoimaisesti suurimmat metsävarat. Niiden edelleen jalostaminen yhä arvokkaimmiksi ja fossiilista öljyä korvaaviksi tuotteiksi on sekin suuri mahdollisuus.
Mahdollisuuksien realisoitumisen uhkana on tosin EU:n hillitön halu suojella Suomen metsiä. Sitä halua ruokkii myös Suomessa käytävä keskustelu.
Sekä EU:n että Suomen oma keskustelu on saatava järjellisille raiteilleen. Metsiä on käytettävä kestävällä tavalla, mutta ei tavalla, joka siirtää investoinnit muualle, maihin, joissa puun käyttö aiheuttaa suunnattomia ympäristöongelmia.
Teksti on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 10. maaliskuuta 2023