Minusta


Mauri Pekkarinen – keskustalainen Euroopan parlamentin jäsen

Olen neljän lapsen isä, kymmenen lapsenlapsen isoisä ja Raijan puoliso. Synnyin jo kauan sitten Kinnulassa. Sieltä tie vei Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan, osallistumaan ja rakastumaan.

Menin ensin opiskelijapolitiikkaan ja sitten naimisiin. Opiskelin nopeasti ja olin samalla töissä tiedejärjestössä, Jyväskylän kaupungilla ja yliopistolla, alle vuoden kussakin. Sitten politiikasta tuli työ. Sitä työtä olen tehnyt kaikella sillä tarmolla mitä minulla on, opiskellut maan ja välillä maailmankin parhaiden asiantuntijoiden kanssa asioita.

Oppimani olen sovittanut ihanteideni ja arvojeni pohjalta äänestäjieni tahtoon ja Suomen parhaaksi. Minut valittiin ensi yrittämällä valtuustoon 1976, samoin kansanedustajaksi vuonna 1979.

Ehdin toimia kymmenen kautta, 40 vuotta, kansanedustajana ja kolme kertaa Presidentin valitsijamiehenä.  Olen toiminut 1980-luvulla Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana, sittemmin 1999-2003 ryhmän puheenjohtajana. Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana toimin vuosina 1995-1999 ja talousvaliokuntaa johdin 2012-2015.

Ministerin tehtäviä olen hoitanut viidessä hallituksessa. Sisä-/kuntaministerinä 1995, kauppa- ja teollisuusministerinä 2003-2008 ja elinkeinoministerinä 2008-2011. Yhteensä noin 4.400 vuorokautta, vähän yli 12 vuotta. Olen Suomen historian viidenneksi pitkäaikaisin ministeri.

Vuosina 2015-2019 toimin eduskunnan ensimmäisenä varapuhemiehenä.

Erilaisia ja haastavia tehtäviä

Onneni on ollut, että kansanedustajuus on eri vaalikausilla merkinnyt muitakin haastavia tehtäviä, kuten puheenjohtajuudet Ylen hallintoneuvostossa, Suomen Kuntaliitossa ja Postissa sekä jäsenyyden Suomen Pankin valtuustossa.

Olen ollut Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1976.

Keski-Suomen maakuntavaltuustossa johdin puhetta noin 15 vuoden ajan.

Muutakin kuin politiikkaa

Muuten olen sitä mieltä, että ihmisen elämässä pitää olla muutakin kuin politiikkaa. Olen toiminut muun muassa Keski-Suomen Liikunnan ja Urheilun puheenjohtajana, Suomen Ampumahiihtoliiton varapuheenjohtajana. Liikunnalla on aina ollut tärkeä rooli elämässäni. Talvisin viihdyn hiihtoladulla. Kesäisin lenkkitossut kulkevat mukanani matkoilla. Paras urheilusaavutukseni on pronssitila puolustusvoimien mestaruuskisoissa.

Tänään tärkeintä minulle on auttaa lapsia ja nuoria liikunnan piiriin ja huolehtia liikuntapaikoista. Entisenä pesäpallon pelaajana olen lastenlasteni mukana innostunut jalkapallosta. Tärkeää on myös käydä silloin tällöin Raijan kanssa kävelylenkeillä.

Olihan sekin antoisaa, kun omat lapset olivat pieniä, mutta voi tätä pappana olemisen riemua

Voimani on perheessäni. Lapseni Tero, Teemu, Tiina ja Tuulimari ovat jo perheellisiä ja heillä on omia lapsia. Tero on ravintolatyöläinen sekä tietotekniikan opiskelija, Teemu kauppatieteiden maisteri ja Tiina matikan maisteri. Nuorimmainen, Tuulimari, on sähkötekniikan diplomi-insinööri. Aarne, Eelis, Elvi, Linnea, Lumi, Selma, Sisu, Saimi, Robin ja Livia ovat seuraavaa sukupolvea. Olihan sekin antoisaa, kun omat lapset olivat pieniä, mutta voi tätä pappana olemisen riemua!

Sen verran olen ponnistellut, että ensin Lappeenrannan Teknillinen yliopisto kutsui minut tekniikan kunniatohtoriksi ja sittemmin Jyväskylän yliopisto kauppatieteiden kunniatohtoriksi.