Yksi USA:n vaalien teemoista on ilmastokysymys. Presidentti Trump irrotti USA:n Pariisin ilmastosopimuksesta, joka tähtää ilmastonlämpenemisen pysäyttämiseen 1,5 asteeseen vuoteen 2050 mennessä.
Vaikka monet USA:n osavaltiot kulkevatkin käytännössä Pariisin sopimuksen tietä ja vähentävät päästöjään, USA on silti päästöjen kokonaismäärällä mitaten maailman toiseksi suurin saastuttaja. Asukasta kohti se on suurin.
Koko maailman yli 40000 miljoonasta hiilidioksiditonnista (CO2-tonnista) 330 miljoonan asukkaan USA tuottaa yli 6500 tonnia, noin 1,43 miljardin asukkaan Kiina runsaat 9000 ja 450 miljoonan asukkaan EU noin 4000 miljoonaa CO2-tonnia/vuodessa. Suomen hiilidioksidipäästöt ovat EU:n keskitasoa, noin 54 miljoonaa tonnia, siis noin 10 tonnia asukasta kohti. Yli 80 prosenttia päästöistä syntyy fossiilisen energian käytöstä.
Euroopan parlamentti äänesti äskettäin unionille uudet, kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Vuoteen 2030 mennessä EU:n päästöjä tulisi vähentää 60 prosentilla vuoteen 1990 verrattuna. Hiilineutraalin EU:n tulisi olla totta vuoteen 2050 mennessä. Kiina tulee perässä. Koko maailma odottaa nyt, että myös USA irrottautuu ilmaston häpeäpaalusta, mihin se itse on itsensä sitonut.
EU:n tavoite on kova, Suomen hallituksen vielä kovempi. Tällä hetkellä noin puolet Suomen CO2-päästöistä on EU:n päästökauppajärjestelmän piirissä. Siihen kuuluvat lähinnä teollisuus ja yli 20 MWh:n energiantuotanto.
Päästökaupan idea on vähentää vuosi vuodelta siihen kuuluvien yritysten päästöoikeuksia. Yritys, joka ei siihen pysty, joutuu ostamaan markkinoilta oikeuksia. Joka pystyy vähentämään enemmän kuin sille on määrätty, se voi myydä päästöoikeuksia niitä tarvitseville.
Toista puoliskoa, noin 26 miljoonaa CO2-tonnia, yritetään saada kasaan tukemalla uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä ja rankaisemalla fossiilisia energiavaihtoehtoja.
Samaa peruskaavaa EU:n tarkoitus on käyttää myös jatkossa, kun uusia vaativia päästötavoitteita ja -velvoitteita ryhdytään käytännössä toteuttamaan eli kaikki EU-maat kattavaa päästökauppaa kiristetään ja laajennetaan. Yritykset saavat siis entistä vähemmän päästöoikeuksia. Niiden on siksi tehtävä entistä enemmän päästöjensä vähentämiseksi.
Päästökauppaan kuulumattomista saastuttajista Suomessa suurin on liikenne. EU edellyttää, että jäsenmaat omilla toimillaan huolehtivat siitä, että tavoitteet ja velvoitteet täyttyvät.
Suomelle EU:n uudet tavoitteet ovat jopa mahdollisuus. Näin sanoo myös teollisuus. Vaarana kuitenkin on, että EU tai Suomi itse, syyllistyy päätöksissään ylilyönteihin. Tätä tarkoittaisi suojelun nimissä tehtävät uusiutuvien ja päästöttömien raaka-aineiden käytön kohtuuttomat rajoitukset. Vaaraa merkitsisi myös sellaisten päästönormien asettaminen, jotka ajaisivat meiltä maailman puhtainta tuotantoa maihin, joissa saman tuotannon tekeminen aiheuttaa valtavasti enemmän päästöjä.
Ensin mainitusta vaarasta esimerkkejä ovat EU:n käsittelyssä olevat hankkeet, joista monet koskevat muun muassa metsien hoitoa ja puun käyttöä. Kasvava osa Euroopan päättäjistä näkee metsät yhä useammin ensisijaisesti suojelukohteena ja hiilinieluina, ei niinkään hoidettuina talousmetsinä. Komissio on kertonut avaavansa äsken päätetyt Lulucf ja Red II-linjaukset eli metsänieluja ja uusiutuvan polttoaineen kriteereitä koskevat päätökset.
Tämä hanke on riski Suomelle. Ylimitoitetut nielut ja suojelu olisivat Suomen teollisuudelle, metsätaloudelle ja työlle tappio. Se olisi suuri tappio pyrkimyksille vähentää päästöjä. Meillä on jo tänään tiukasti suojeltuja metsiä enemmän kuin yhdessäkään toisessa EU-maassa.
Muutama päivä sitten Euroopan parlamentti vaati äänestyspäätöksellään rajoituksia muun muassa puupohjaisten polttoaineiden käytölle biopolttoaineiden (muun muassa liikenteen) tuotannossa. Toteutuessaan tämäkin suunnitelma olisi suuri virhe. Myös puupohjaiset biopolttoaineet ovat näet kasvussa liikenteen polttoaineiden raaka-aineena.
Aloitteestani tällaisesta biouusiutuvan sekoitevelvollisuudesta säädettiin lailla. Nyt uusiutuvan osuus liikennepolttonesteissä on noin 30 prosenttia vuonna 2030. Osuus voisi ylimenokauden ajan olla huomattavasti suurempikin.
Liikennepolttoaineiden veronkorotus olisi väärä ratkaisu. Se jäisi puhtaasti fiskaaliseksi, jonka maksaisivat ne pitkien etäisyyksien takana asuvat, joille ei ole tarjolla julkista liikennettä ja joilla on käytettävissään vanha auto.
Biopolttoaineiden lisääminen olisi merkittävä lisäpotku myös muun muassa Nesteelle, UPM:lle, ST1:lle ja muutamille muillekin. Sähköautot tulevat, mutta yli 3 miljoonan autokanta ei hetkessä sähköisty, kun uusia autoja myydään noin 130000 kappaletta vuodessa.
Toinen varoituksen sanani liittyy teollisuuden päästö- ja energiatehokkuusvelvoitteiden asettamiseen. Niistä selvitään, jos tutkimuksen ja teknologisten harppausten ottamista rahoitetaan mittavasti. Suomen EU:lta saatavista elvytysmiljardeista, noin 2,3 miljardista eurosta, puhtaiden investointien tukemiseen tulisi nyt ohjata iso siivu. Kaiken lisäksi ne kohdistuisivat maantieteellisesti koko Suomeen.
EU:ssa erityistä huolta on kannettava myös siitä, etteivät unionin energiatehokkuustavoitteet iske päästöjen vähennystavoitteisiin. Teolliset prosessit ovat näet muuttumassa Ruotsissa ja Suomessa koko maailman mitassa ensimmäisenä vetypohjaisiksi. Vedyn tekeminen edellyttää valtavasti nykyistä enemmän sähköä. Tämä ei tietystikään edistä energiatehokkuutta, mutta siitä ei pitäisi rangaista, koska pääasiassa eli päästöjen vähentämissä vetyteknologian mahdollisuudet ovat suuret.