Perjantai 13.3.2020
Niin sanotusta arabikeväästä lähtenyt poliittisten uudistusten aalto pyyhkäisi muutamassa vuodessa yli koko pohjoisen Afrikan aina Syyriaan saakka. Länsimaat olivat aallon alkutaipaleella innostamassa, USA tukemassakin, vallan vaihtohankkeita.
Jälki demokratian ja ihmisoikeuksien kannalta ei ole ollut häävi yhdessäkään alueen maista. Päinvastoin.
Oma lukunsa on ollut Syyria. Presidentti Basar al Assad ei vallasta luopunut ja sai tuekseen Venäjän. Sisällissota oli kohta valmis. Länsi jätti. Isis nousi. Puoli miljoonaa siviiliä on kuollut Venäjän antaessa apua. Jälki on ollut muutoinkin hirvittävää.
Miljoonat pakenivat Turkkiin. Sinne tultiin monista muistakin maista, Senegalista Afganistaniin ja Bangladeshiin saakka. Niinpä tänään Turkissa on noin 4 miljoonaa pakolaista. Turkin päätä ei ole aihetta silitellä. Turkki kävi ja käy omaa sotaansa kurdeja vastaan.
Vuosina 2015-2016 sadat tuhannet ennättivät tulla Eurooppaan. Suomeenkin tuli yli 30000 turvapaikanhakijaa. Suomi ei näet sulkenut rajojaan, vaikka Ruotsi ajoi junakuljetuksin pakolaiset Suomen rajalle Länsi-Lapissa. Rajamme yli pääsi aidosti pakolaisstatuksen täyttäviä. Mutta joukossa suuri määrä ihan muuta väkeä kuin turvapaikkaa tarvitsevia.
Pato EU:n rajalle saatiin, kun EU ja Turkki pääsivät sopimuksen, että Turkki ei avaa rajojaan pakolaisille Kreikkaan. Se maksoi EU:lle 6 miljardia euroa ja lupaukset muun muassa viisumiasiassa ja vihjeen Turkin EU-jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta. Tarkoitus oli myös, että pysyvämpi ratkaisu pakolaiskysymykseen haetaan.
Mitään merkittävää pysyvämmän ratkaisun hyväksi ei kuitenkaan ole tehty EU:n ja Turkin välillä. Sellaisen löytymistä ei ole ainakaan helpottanut se, että viime syksynä Turkki kävi Pohjois-Syyriassa amerikkalaisten härskisti hylkäämien kurdien kimppuun ja ryhtyi siirtämään näiden tilalle Turkkiin paenneita syyrialaisia.
Nyt, neljän vuoden jälkeen, Eurooppa heräsi jälleen pakolaiskysymyksen todellisuuteen. Jo valmiiksi suuren pakolaisvyöryn kohteeksi joutuneet kreikkalaissaaret joutuivat vielä huikeasti suurempien pakolaismassojen kohteeksi. Tämä oli seurauksena siitä, että Venäjä ja Syyrian al Assad ajoivat viimeiset miljoona vastustajaansa Idlibiin ja tappoivat sittemmin kymmeniä turkkilaisia.
Turkki herätti Euroopan irtoamalla EU:n kanssa tekemästään sopimuksesta ja avasi rajansa. Pakolaiset Turkista lähtivät liikkeelle. Vaara oli ja on, että Syyrian puolelta Idlibistä tullaan perässä.
Pakolaisvirran kasvaessa kaikilla mittareilla hallitsemattomiksi, Kreikka sulki rajansa ja lopetti mahdottomaksi käyneen turvapaikkahakemusten käsittelyn toistaiseksi tai ainakin kuukauden ajaksi.
Päätös on ymmärrettävä ja ansaitsee koko EU:n tuen. Kysymys ei ole vain Kreikan rajasta, vaan koko EU:n ulkorajasta. EU lupasikin ensi hätään Kreikalle 700 miljoonan euron avustuksen. Ja Euroopan raja- ja merivartioinnissa jäsenmaita tukevaa Frontexia vahvistetaan.
Kansainväliset sopimukset, jotka määrittävät pakolaisuuden ja pakolaisen oikeudet on rakennettu tilanteisiin, joissa maahan pakolaisena pyrkii radikaalisti pienempiä määriä, mistä nyt on kysymys. Näiden sopimusten uudistamisella on kiire. Maailmalla liikkuu parempiin oloihin pyrkiviä, sodan ja vainon uhkaamia, aitoa suojaa tarvitsevia, mutta paljon myös muita. Ilmastoasian kärjistymisen myötä nämä joukot saattavat kasvaa radikaalisti.
Turkin ja Kreikan – oikeastaan Turkin ja EU:n – pakolaisdraaman ratkaisuksi koko maailman yhteisiä pelisääntöjä tuskin ennätetään uudistaa. Turkki harjoittaa omaa karkeaa valtapolitiikkaansa. Se suorastaan kiristää EU:ta. Silti sen kanssa pakko ennen pitkää neuvotella. Vaara on, että Turkki suorastaan ajaa miljoonat muiden maiden kansalaiset omasta maastaan Eurooppaan. Siinä ei silloin auta tiukkaakaan rajavalvonta.
Pakolaisten kokoamiskeskusten, hot spottien, perustaminen Turkkiin ja mahdollisesti Syyriaan, ja niiden väen huoltaminen muun maailman voimin, auttaisi Kreikkaa ja EU:ta varautumaan turvapaikanhakijoiden asian käsittelyyn hallitusti. Taakankannon ulkopuolelle eivät EU eikä laajempikaan maailmanyhteisö pysty kokonaan jäämään. Olennaista on, että kykenemme auttamaan jatkossa turvan tarpeessa olevia ja että työperäinen maahanmuutto saa sijansa. Pakolaistulvan mukana Suomeenkin pyrkiville elintasopakolaisille on kyettävä sanomaan ei!
MAURI PEKKARINEN
Euroopan parlamentin jäsen (kesk.)