Saksan viesti euroalueen ongelmiin on ollut retoriikan tasolla aina selvä: eurokuria on noudatettava. Ei yhteisvastuuta, ”no bail-out!”. Me muut EU:n pohjoiset maat olemme uskoneet, että Saksan kanssa voimme estää eteläisen EU:n ja Ranskan jatkuvat pyrkimykset kohti yhteisvastuuta, integraation syventämistä ja moraalikatoa, ”moral hazardia”.
Jo finanssikriisissä näimme, että nämä periaatteet joutuivat romukoppaan, kun kaksi jopa Saksan taloutta uhkaavaa asiaa kävi ilmeiseksi. Kreikan ja muiden kriisimaiden taseissa oli valtavasti saksalaisten pankkien sijoituksia. Ne piti pelastaa. Toiseksi, Saksa näki, että Kreikan mukana euro uhkaa kaatua ja suurin häviäjä olisi Saksa.
Jäsenmaat painostettiin finanssikriisissä auttamaan ensin suoralla rahoitustuella Kreikkaa. Rahoitusvakausvälineellä (ERVV) ja Euroopan vakausmekanismilla (EVM) pelastettiin myöhemmin muut yli varojensa eläneet euromaat finanssikriisin kynsistä. Kriisimaiden pankkien taseita ”pystyssä pitäneiden”, lähinnä saksalaisten ja ranskalaisten pankkien rahan tilalle tuli, hivenen yksinkertaistaen, jäsenmaiden veromaksajien rahaa. Näistä toimista Suomenkin vastuut ovat edelleen lähes 20 miljardia euroa.
Kohta finanssikriisin jälkeen vanha meno jatkui useissa euromaissa. Myös Italiassa, jonka velkasuhde nousi jo ennen koronaa 134,7 prosenttiin. Samalla tiellä ovat kulkeneet erityisesti Espanja, Kreikka ja myös Ranska.
Kun korona sitten iski, oli selvää, että solidaarisuuden nimissä koko EU:n tuli auttaa koronan kovimmin kohtelemia. 540 miljardin euron hätäapuohjelmaa – kymmenen kertaa Suomen valtion budjetin kokoista – minäkin kannatin. EVM:stä ohjelman rahoitukseen otetusta 240 miljardista eurosta aktivoitui Suomelle noin 6 miljardin vastuut, SURE:sta ja EIB:stä miljardin verran.
Mutta sama Saksa-tarina alkoi toistua sitten, kun eteläinen Eurooppa alkoi vaatimaan tuhansien miljardien eurojen elvytysohjelmaa.
Viime tiistaihin saakka Saksa vastusti eteläisen euro-EU:n vaatimuksia tuhansien miljardien eurojen lähinnä lainapohjaista elvytysohjelmaa. Tämä Euroopan parlamentin enemmistön tukema ”Elvytys ja muutosohjelma” olisi rahoitettu yhteisillä joukkovelkakirjoilla ja niin sanottujen omien varojen kasvattamisella. Vastustin esitystä parlamentin äänestyksessä.
Viime tiistaina Saksan ja Ranskan johtajat kokoontuivat kahdestaan. Ranskan erityisenä huolena oli ja on maan pankkien yli 300 miljardin saatavat Italiasta ja 100 miljardin euron saatavat Espanjasta. Jos Italia tai sen pankit eivät selviäisi edessä olevasta, se suistaisi Ranskankin kuilun partaalle.
Tässä tilanteessa Saksa näkee epäoptimaalisen yhteisvaluutta-alueen olevan vaarassa. Retoriikassa julistetut periaatteet ”ei suuria yhteisvastuita” pantiin jälleen syrjään. Saksa on Merkelin mukaan valmis 540 miljardin hätäohjelman jatkoksi nyt 500 miljardin elvytysohjelmaan. Se rahoitettaisiin suurella EU:n budjettiin tukeutuvalla lainanotolla ja uusilla omilla varoilla.
Merkel/Macron-sopimuksen markkinointi unionin pohjoisille maille ei ole kuitenkaan helppo juttu. Elvytysrahasto näet jakaisi lähinnä suoria avustuksia ”eniten tarvitseville”. Suomen vastuut olisivat Suomen 1,7 prosentin avainluvulla noin 8 miljardia euroa. Kun myönnettävän tuen muoto olisi avustus, on varmaa, ettei Suomen kannata edes odottaa suurta osaa vastuumiljardeistaan takaisin.
Olisiko nyt aika irrottautua euroalueen rahoittamisessa Saksan liekasta ja katsoa Tanskaan, Ruotsiin ja erityisesti Hollantiin ja Itävaltaan?
MAURI PEKKARINEN
Euroopan parlamentin jäsen (kesk.)