Vanhasen ll hallitus teki edistyksellisen päätöksen: toimivat tietoliikenneyhteydet oli saatava kaikkien suomalaisten ulottuville vuoteen 2015 mennessä. Euroopan harvimmin asuttu maa ottaisi maailmanmitassakin pisimmän loikan kohti digitaalista yhteiskuntaa. Vähintään kiinteä laajakaistayhteys, jonka tiedonsiirtonopeus olisi 100 megabittiä sekunnissa, takaisi mahdollisuudet tähän.
Harvimpaan asutuilla alueilla valtio ja EU lupasivat tukea hankkeita mittavasti. Niiden toteuttaminen jäi kuntien harteille ja kilpailuttaminen maakuntien kontolle.
Paljon hyvää on tapahtunut. Suomen kotitalouksista 93 prosenttia on joko kiinteiden valokuituverkkojen, kaapelimodeemin tai mobiililaajakaistan piirissä. Vain kiinteä – ja erityisesti kiinteä valokuituverkko – on kuitenkin kaikissa oloissa riittävä, toimiva ja häiriötön.
Samaa ei voi sanoa mobiileista yhteyksistä, joiden moni uskoi riittävän haja-asutusalueilla. Tästä minullakin on kokemuksia runsaan vuoden ajalta, kun olen istunut etäkokouksia Eurooppaan. 38 kilometrin päähän Jyväskylän keskustasta ei ole kiinteää laajakaistaa.
Ongelmat löytyvät siis maaseutu-Suomesta. Suuret operaattorit eivät useinkaan ole olleet kiinnostuneita näistä alueista. Eräät kunnat jäivät pienempien ja edellytyksiltään heikompien valokuituverkkojen rakentajien armoille.
Hankkeiden ansiosta 130 000 kotitaloutta on saatu harvaan asutuilla alueilla kiinteän laajakaistan piiriin. Julkista rahaa niihin on käytetty 76 miljoonaa euroa. Näillä lukemilla nopeat ja kiinteät valokuituverkot kattavat EU:n tilastojen mukaan maamme maaseutualueista pienemmän osuuden kuin yhdessäkään toisessa EU-maassa. Koko maan lukemilla sijoitumme keskikastiin.
Suomi tavoittelee digitalisaation kärkipaikkaa ja 5G:n mallimaan roolia Euroopassa. Se edellyttää uutta kurssia erityisesti maaseutualueiden saattamiseksi kiinteiden ja nopeiden laajakaistayhteyksien piiriin.
Yksin mobiiliyhteyksillä Suomi ei saavuta sitä, mitä on luvattu. Elvytysohjelman runsaan 70 miljoonan euron satsaus tähän tarkoitukseen antaa toivoa muutoksesta.
Kirjoitus on julkaistu Suomenmaassa 5. elokuuta 2021.