EU:ssa valmistellaan monia suuria uudistuksia, joilla muutetaan radikaalisti eurooppalaisen talouden ja teollisuuden perusteita.
Uudistusten tausta on ilmastoasiassa, Putinin julmassa sodassa ja Kiinan rynnistämisessä taloudessa, raaka-aineissa ja teknologiassa maailman kärkeen USA:n rinnalle ja kohta kenties ohitsekin.
Välttämätön irrottautuminen fossiilisesta energiasta ja erityisesti Venäjä- riippuvuudesta edellyttää pitkiä askelia uusiutuvien lisäämisessä, sähkön varastoinnissa, vetytaloudessa ja hiilen talteenotossa.
Pitkää loikkaa EU:ssa tarvittaisiin myös puolijohdeteollisuudessa. Kehittyneimmät sirut kun ovat digitalisaatiolle ja teknologiselle kehityksille kaiken a ja o. Alan menestyneinen tuotanto on kuitenkin Kiinan omanaan pitämän Taiwanin käsissä. Riippuvuutemme idästä on nyt valtava.
Yhteistä EU:n ennergia- ja digi-siirtymälle siis on, että Kiina dominoi täydellisesti siirtymissä tarvitsemiamme kriittisiä raaka-aineita ja sillä on vahva asema ao komponenttien ja monien avainteknologioiden tuottajana. Se on tänään monessa maailman suurin viejä. Näin myös autojen kohdalla.
Kiina- riskin pelko on ajanut USA:n ja EU:n ovat tekemään täyskäännöstä uusliberaalista teollisuuspolitiikasta kohti kansallista teollisuus- ja talouspolitiikkaa. Tämä merkitsee suurta muutosta.
Erityisesti USA oli pitkään heristellyt sormia muulle maailmalle mm WTO:ssa valtiontukien vaaroista ja reilujen markkinoiden välttämättömyydestä. Nyt Venäjä-kokemuksiin ja Kiina- pelkoon vedoten EU ja USA ovat itse kääntymässä globalisaatiomyönteisyydestä valtavien valtiontukien, rajojen sulkemisen ja USA:n kohdalla jopa protektionismin tielle.
Hyvää mielestäni on, että EU pyrkii nyt parantamaan lainsäädännöllä omaa kriittisten raaka-aineidensa tuotantoa, kierrätystä ja yhteistyötä turvallisten toimittajien kanssa. Hyvää on myös panaostaa keskeisiin siirtymäteknologioihin, niiden tutkimukseen, innovaatioihin ja rahoitukseen, byrokration ja lupaviidakon purkmiseen. Samoin se, että juuri näihin tarkoituksiin käytetään niitä satoja miljardeja niitä euroja, joita mm elvytykseen, innovaatio- ja aluetukiin. Tämän kaiken tulisi tapahtua edes kutakuinkin oikeiden valtiontukisäädösten puittiessa.
Mutta näin ei tapahdu. EU:n valtiontukisäännöt on ollut jo yli kaksi vuotta ”uuninpankoilla” ja julkinen rahoitus alan hankkeisiin on saanut valtavat mittasuhteet. Kun väliaikaiset poikkeusmahdollisuudet suljettiin, samalla avatiin uudet vuoden 2025 loppuun saakka kestävät.
Valtiontukipoikkeuksia on myönnetty noin 4.000 miljardin edestä ja jo sidottu kohta 1.500 miljardin verran. Näillä summilla on varmasti haettu hyvää, mutta järkytetty samalla mm EU:n sisämarkkinoita. Kriittisillä aloilla eivät enää välttämättä voita ne, jotka ovat kilpailukykyisimpia ja muutenkinparhaita. Voittajia ovat yhä useammin ne, jotka saavat sijaintimaassaan suurimmat valtiontuet! Kaksoissiirtymäaloiolla on siirrytty markkinataloudesta suunnitelmatalouden suuntaan.
Pari tuoreinta esimerkkiä tulee puolijohde-alalta itäisestä Saksasta. TSMC:n 10 miljardin €:n investointi Dresdeniin. Saksan lupaus 5 miljardin euron valtiontuista. Tai Intelin vielä keskeneräinen hanke Meglenburgin alueelle, 17 – 20 mrd €, johon neuvottelussa hakevat 8 – 10 mrd €:n valtiontukia. Eikä tässä kaikki. Pelkästään Saksassa ja Ranskassa on jo joko syntynyt tai syntymässä puolijohde- ja akkuteollisuuteen yli 10 suurhanketta, joihin luvattu suora valtiontuki on kymmeniä miljardeja euroja.
Nyt EU:ssa on valmistumassa uusi The Step- kehyslainsäädäntö. Sen tarkoituksena on parantaa nykyisten rahoitusvälineiden käyttöä ja raivata energia- ja digi-alojen tiellä olevia esteitä. Esitys avaa näillä aloilla mahdollisuudet jopa 85 %:n valtiontuille mm akkuteollisuuden alalla.
Kiina-pelon alla EU on kääntymässä sisäänpäin ja pois markkinataloouden tieltä. Suomen hallituksen ja EK:n tulisi herätä. Pieni, reiluja markkinoita tarvitseva maa jää tällaisessa menossa nuolemaan näppejään.
Teksti on julkaistu mukaillen Kauppalehdessä 21. elokuuta 2023.