”Taloussota” EU:n sisällä


Euroopan parlamentti on ollut varsin yksimielinen tuomitessaan Venäjän rikolliset toimet Ukrainassa. Samoin välttämättömyydestä tukea Ukrainaa ja ukrainalaisia. Sotilaita emme lähetä, muuta sotilaallista apua kylläkin. Aseistuksen tuki on lähinnä jäsenmaiden käsissä.

 

Suunnilleen noihin asioihin yksimielisyys päättyykin.

 

Sodan EU-maille aiheuttamista ongelmista suurin on energia. Sen hinta on pilvissä, pyörät uhkaavat pysähtyä ja ihmiset kärsivät eri puolilla Eurooppaa. Lama kolkuttelee Euroopan ovia. Kun öljyn hinta uhkasi jo vähän laskea, Saudi-Arabia tuli Putinin avuksi. Opec päätti vähentää öljyn tuotantoa.

 

Ensimmäinen iso kysymys, josta ei olla enää yhtä mieltä on se, pitäisikö kaikki energiahanat Venäjältä sulkea. Kun vielä muutama kuukausi sitten, sodan alettua, melkein kaikki Euroopan parlamentissa vaativat kaikkien hanojen sulkemista, 5.10. suoritetussa vastaavassa äänestyksessä äänet menivät melkein tasan. Kannatin sulkemista.

 

Monet ovat vasta nyt heränneet huomaamaan, että heidän kotimaidensa energian Venäjä-riippuvuus meni liian pitkälle. Välillisesti tästä kärsii myös Suomi. Me emme ole kuitenkaan suoraan Venäjä-riippuvaisia, kiitos omien päätöstemme yli kymmenen vuoden takaa.

 

Parlamentti tukee EU:n yhteisiä toimia, joilla erityisesti kaasun ja sähkön hinnan nousua voitaisiin hillitä. Kaasulle hintakatto, kaasun ja sähkön hinnan eriyttäminen, energian käytön vähentäminen ja satunnaisten voittojen leikkaaminen, ovat esimerkkejä toimista, joihin jäsenmaita innostetaan.

 

Kun EU:n yhteisiä toimia energiakysymyksessä on turhaan odoteltu, monet maat ovat lähteneet toteuttamaan omiaan.

 

Saksan hallitus esittää jo päättämiensä suurten tukien lisäksi 200 miljardin euron energiatukipakettia. Se on noin 2400 euroa jokaista saksalaista kohti.

 

Tämä on riemastuttanut osaa EU:n jäsenmaista kahdesta syystä. Ensiksikin, nämä haluavat, että vauraimpien maiden tulisi maksaa tässäkin kriisissä tukea heikommille. EU kokoaakin 20 miljardin euron mittaista pakettia. Monien mielestä koko on riittämätön. Suomelle kaavaillaan tuosta 0,56 prosenttia, noin 130 miljoonaa euroa, kun maksuosuutemme EU:n menoista on yleensä 1,6-1,8 prosenttia.

 

Toinen kiistan aihe ovat valtiontuet. Suuri osa Saksan omasta tukipaketista pelätään menevän saksalaisille yrityksille valtiontukina. Ne ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä.

 

EU:n valtiontukisäädökset on kuitenkin pantu ainakin vuoden 2023 loppuun saakka jäihin. Tätä mahdollisuutta Saksan ohella käyttävät nyt kyllä monet muutkin. Pelisäännöistä tinkii nyt myös EU itse. EU:n teollisuus halutaan pelastaa.

 

EU on herännyt taloutensa liialliseen riippuvuuteen muusta maailmasta. Strategista autonomiaa on tarkoitus vahvistaa. Tämän ”hyvän tarkoituksen” nimissä monilla sektoreilla, muun muassa akkuteollisuudessa, puolijohteissa ja vetyteollisuuden hankkeissa sallitaan suuria julkisia tukia.

 

Tuoreimmat esimerkit tältäkin saralta tulevat Saksasta. Intel on investoimassa lähes 20 miljardia euroja puolijohteiden siruteollisuuteen. Se saa siihen valtavat tuet Saksan valtiolta ja osin EU:lta.

 

Pienempien jäsenmaiden mahdollisuudet kilvoitella näillä valtiontukien uusilla normeilla uusista suurhankkeista ovat vähäiset.

 

EU:n sisämarkkinoiden pelisääntöjä rikotaan nyt monissa maissa velkarahalla. Euromaiden yhteiset Emu-kriteerit, fiskaalikriteerit, ovat nekin jäähyllä. Maat voivat siten velkarahalla ja budjettialijäämillä tehdä miltei mitä tahansa, myös valtiontukia jakaen.

 

Tämä kaikki ei tiedä hyvää EU:n tärkeimmän idean ja olemassaolon oikeutuksen, toimivien sisämarkkinoiden kannalta.

 

Julkaistu Aamulehdessä 11.10.2022