Suomen eriarvoistumiskehitykselle on saatava jarrut


Puhereferaatti

Keuruu 23.2.2019

Julkaisuvapaa

Tuore ennuste Suomen aluekehityksen keskittymisestä kertoo rajusta alueellisesta muutoksesta, ellei valtio tartu toimiin. Sadat tuhannet olisivat ennusteen mukaan muuttamassa maan sisällä etelän kolmen suuren kaupunkiseudun alueelle. Vastaavasti muu maa tyhjenisi vauhdilla.

Seurauksena näillä luvuilla olisi muun muassa tavallisten ihmisten asumisen ja liikenteen kustannusten entistä kovemman kasvun jatkuminen keskuksissa. Menettävillä alueilla muun muassa asuntojen arvojen romahtaminen jatkuisi.

Näin ei tarvitse, eikä näin saa käydä. Suomen eriarvoistumiskehitykselle on saatava jarrut.

Juuri nyt hyvän talouskehityksen seurauksena monia uusia mahdollisuuksia on tarjolla maan eri puolilla. Ammattitaitoisesta työvoimasta on tullut pulaa eri puolilla Suomea, myös perinteisesti menettävillä alueilla.

Valtiovallan on nyt tartuttava tilanteeseen ja tuettava sanottua kehitystä myös kolmen keskuksen ulkopuolella. Esimerkiksi työvoiman koulutuksella, liikennehankkeiden tukemisella ja edes kuta kuinkin tasapuolisten palveluiden varmistamisella koko maassa, voidaan ja tulee nyt auttaa orastavaa nousua koko maassa.

Lisätietoja:

Mauri Pekkarinen, puh. 050 511 3097