Siirtymärahastosta tukea turvealueille


Viime päivien uutiset ovat kertoneet, että turpeen tulevat veroratkaisut ovat vähentämässä turpeen käyttöä.

Kovin uusi uutinen tuo ei ole. Turpeen käyttö oli jo ilman uusia veroratkaisujakin tulossa nopeasti alas.

Nyt veroratkaisujen seurauksena polttoaineen ajojärjestys joillakin laitoksilla saattaa muuttua. Puu ja joissakin tapauksissa väliaikaisesti myös hiili voi ajaa turpeen ohitse.

Kun turpeen käyttö kaikissa oloissa vähenee jo ilmastosyistä, nyt olisi aika kääntää katse EU:n tarjoamaan siirtymärahastoon (JTF).

Taloudellisia ja työpaikkamenetyksiä kokeville maakunnille on tarjolla JTF:sta enimmillään yli 300 miljoonaa euroa korvaavien työpaikkojen rahoittamiseksi.

Olen ymmärtänyt, että Suomen hallitus on osaltaan sitoutunut myös kansallisella rahoituksella tukemaan tällaisia hankkeita.

Kysymykseen rahoituksen kohteena voivat tulla erilaiset uusiutuvan energian hankkeet, muut yrittäjyyshankkeet, koulutus ja kurssitus, infran rahoitus jne.

Turvetoimiala käsittää noin 4000 työpaikkaa eri puolilla Suomea.

Tärkeää on nyt, että kunnat ja maakunnat kuuntelevat alan yrittäjiä ja muuta henkilöstöä siitä, millä kaikilla toimille ihmisten työpaikkojen menetyksiä voidaan korvata ja alueiden elinvoimaa kohentaa.

Monissa maakunnissa tehdään suunnitelmia.

Niillä on jo vähän kiire.