TIEDOTE
Jyväskylä 30.12.2018
Julkaisuvapaa
Eduskunnan I varapuhemies Mauri Pekkarinen kaivoslakikeskustelusta:
Nykyinen kaivoslaki astui voimaan vuoden 2011 alkupuolella. Johdin sen valmistelua yhdessä vihreiden Tarja Cronbergin (myöhemmin Anni Sinnenmäen) ja kokoomuksen Jyri Häkämiehen kanssa. Olimme kaikesta keskeisessä lopulta yksimielisiä. Pieni poikkeus oli koneellisen kullankaivun lopettamisen ajankohta Lemmenjoen kansallispuistossa.
Julkisuuteen on syntynyt viime päivinä käsitys, että uusi laki on vanhaa huonompi, että se heikensi paikallisten asukkaiden ja maanomistajien oikeuksia uusissa kaivoshankkeissa. Samoin, että ulkomaalaiset kaivosyhtiöt saisivat uuden lain mukaan kaivoslupansa kuin ”apteekin hyllyltä”, vievät malmin korvauksetta ja jättävät jäljet hoitamatta.
Ei nyt ihan noinkaan. Uusi laki paransi erittäin merkittävästi naapureiden, maanomistajan ja kunnan oikeuksia jo ns. valtauksen yhteydessä. Samoin lopullisesta kaivosluvasta päätettäessä. Valitusoikeutta laajennettiin nykyaikaiselle tasolle.
Uusikin laki perustuu valtausmenettelyyn, joka voi antaa vasta oikeuden etsiä malmia malminetsintäluvan nojalla. Senkin saamiseksi hakijayhtiön pitää osoittaa osaamisensa sekä sen, että yhtiöllä on varoja tutkimukseen käytettävissä. Yhtiön pitää myös asettaa vakuus vahinkojen varalle sekä raportoida vuosittain viranomaiselle tutkimusten tulokset.
Vanhan lain mukaan vakuuksia ei vaadittu, ei tutkittu hakijayhtiön edellytyksiä eikä vuotuista raportointia.
Valtausmenettely eli se, että yhtiön tekemät tutkimuspanostukset nauttivat etuoikeussuojaa, eräänlainen ”patentti”, on edelleen vallitseva menettely kaikissa läntisen Euroopan ja läntisen maailman maissa, joissa kaivostoimintaa harjoitetaan. Sillä saattaa olla jokin merkitys siihen, että yrityksellä on motiivi panna miljoonia, jopa satoja miljoonia euroja, etsintään tietämättä johtaako etsintä koskaan varsinaiseen kaivoshankkeeseen.
Kaivostoiminnan aloittamiseen tarvitaan sitten erikseen kaivoslupa. Sen saamisen edellytyksiin kuuluu muun muassa lainvoimainen kaava. Kaavamonopolillaan kunta voi käytännössä estää kaivostoiminnan, jos niin katsoo. Uraanin kyseessä ollen, mahdollisuus kieltoon on aukoton.
Kaivoslupaa ei myönnetä ennen kuin erilaiset ympäristölainsäädännön mukaiset asiat ovat kunnossa, muun muassa YVA sekä tarvittaessa Natura-arviointi.
Vanhan lain mukaan kaivostoiminnasta maksettiin korvaus lähinnä valtiolle. Uuden lain mukaan korvaus maksetaan nyt maanomistajalle ja se on aikaisempaa valtiolle menevää korvausta suurempi. Kiinteistöveron saa puolestaan kunta.
Kaivostoiminnan loppumisen vaatimiin ennallistamistoimiin vaaditaan nyt uuden lain ympäristölupamenettelyssä noin nelinkertainen vakuusmaksu vanhaan lakiin verrattuna. Lisäksi kaivoslaki toi mukanaan uuden vakuuslajin.
Toisin kuin viime päivien julkisessa keskustelussa on sanottu kaivostoiminnan edellytyksenä olevista ympäristövelvoitteista ei tietystikään määrätä kaivoslaissa, vaan ao. ympäristölainsäädännössä, jota toimeenpannaan ympäristöministerin johdolla.
On harmi, että suomalaisyritykset eivät ole vuosikymmeniin olleet juurikaan kiinnostuneita sijoittamaan kaivostoimintaan. Elinkeinoministerinä yritin juosta kokoon valtion omistamaa kaivosyhtiötä. Teollisuussijoituksen toki sain asialle. Yksityisiä sijoittajia en. Tänä päivänä valtio on kuitenkin osaomistaja Terrafamessa ja Outokummun kaivoksessa sekä Keliber Oy:ssä.
Mitä vielä tulee uuden lain houkuttavuuteen perustaa uusia kaivoksia Suomeen, todettakoon, ettei ensimmäistäkään kaivosta ole perustettu vuoden 2011 kaivoslain nojalla, jolloin uusi radikaalisti vanhaa tiukempi laki tuli voimaan. Siis ei ensimmäistäkään! Pieniä teknisiä seikkoja lukuun ottamatta sen sisältöön eivät ole kajonneet enempää Kataisen, Stubbin kuin Sipilänkään hallitukset. Mieluusti kuulisinkin, missä vuoden 2011 kaivoslaki on vanhaa huonompi? Yhtä mieluusti olen halukas alaa koskevan ympäristölainsäädännön tarkistamiseen ja pohdintaan muun muassa kaivosverosta.
Lisätietoa:
Mauri Pekkarinen, puh. 050 511 3097