Jo ennen koronaa maailman pörssit olivat vuosien ajan nousussa. Sitten tuli korona ja taantuma. Siihen maailman suurten keskuspankkien vastaus on ollut rahapoliittinen elvytys. USA:n FED on kulkenut edellä. EKP ja sitä tukeva EU seuraavat. Tämä on kasvattanut yksittäisten valtioiden mahdollisuuksia finanssipoliittiseen elvytykseen. Ja mahdollisuuksia on myös käytetty.
Kuulostaa hyvältä, kun markkinat pullistelevat rahaa. Toisille rahan runsaus on kuitenkin utopiaa. Työ on voinut mennä, ansiot pienentyä ja oman asunnon hinta on voinut laskea. Toki elvytysrahalla on varmistettu monen työpaikan pysyminen pystyssä. Paljon enemmän olisi kuitenkin pitänyt investoida uuteen, tuottavuutta parantavaan ja ilmastokestävään. Näin ei aina ole suinkaan käynyt, ei varsinkaan valmiiksi velkaisessa EU:ssa.
Jättimäinen osa suuresta elvytysmiljardien potista on mennyt varallisuusarvojen nousuun. Vuoden 2019 alussa maailman pörsseissä noteerattujen sijoitusten arvo oli 86 biljoonaa eli 86000 miljardia euroa! Viime vuoden lopussa lukema oli 95 biljoonaa ja tänään reilusti yli 100 biljoonaa euroa. Pelkkä pörssien arvon nousu, 14 biljoonaa euroa, vajaassa kahdessa vuodessa vastaa noin 250 Suomen vuosibudjettia.
Omistajat, myös muun muassa kiinteistösijoittajat ovat rikastuneet valtavasti koronan ”ansiosta”. Joillakin aloilla ja maissa kehitys on ollut aivan ”posketonta”.
Tämän uudenmallisen elvytyksen lystin maksavat tavalliset kansalaiset jo lähivuosien aikana. Heidän elinkustannukset, velkarahan hinta mukaan lukien, tulevat vääjäämättömästi nousemaan. Tulemme näkemään vaikeita aikoja.
Erityinen koelaboratorio asiassa on EU. Ylivelkaiset EU-maat velkaantuvat edelleen. Niille annettiin elvytyspaketissa huikea määrä avustuksia ja lainoja uskoen siihen, että rahat käytetään leväperäisen yli varojen elämisen muuttamiseen.
Olen ollut ällistynyt Suomessakin käytetyistä puheenvuoroista, joiden mukaan ”paluuta vanhoihin velkasääntöihin ei ole EU:ssa”. Olen siksikin, että huolimatta EU:n elvytyspaketin suuresta elvytysruiskeesta, esimerkiksi Italia yhteensä 192 miljardia euroa, monet EU-maat ottavat suuren määrän myös omalle kontolleen jäävää velkaa.
Juuri velkasäännöillä ja budjettialijäämärajoitteilla, muun muassa velkasuhde ja budjettialijäämä, euroalueella on yritetty huolehtia siitä, ettei yksittäinen euromaa eläisi jatkuvasti yli varojen. Sellaisen tien päässä lystin maksu jää aina muiden maksettavaksi.
Minunkin mielestäni velkasääntöihin tarvitaan tarkistuksia. Unionin yhteinen asia on kuitenkin huolehtia siitä, että rahat käytetään kasvua ja tuottavuutta parantavasti ja reilua kilpailua tukien. Säännöistä, valtiontukien katot mukaan lukien, kokonaan luopuminen olisi kauhistuttavia asia. Se olisi valtava askel taloudelliseen yhteisvastuuseen ja epäneutraaliin kilpailuun yhteisillä sisämarkkinoilla. Sitä eivät suomalaiset halua.
Teksti on julkaistu Turun Sanomissa tiistaina 7. syyskuuta 2021.