Euroopan komission valmistelema Fit for 55 -paketti julkistetaan heinäkuussa. Sen tavoitteet ovat hyvät. Suomen omat kansalliset ilmastotavoitteet ovat selvästi paljon kovemmat.
Suomen haaste on kuitenkin siinä, hyväksytäänkö EU:ssa meidän vahvimman ”ilmastoaseen” käyttö. Meidän tärkein uusiutuva raaka-aine on puu.
Osa EU:n keskeisistä päätöksentekijöistä näkee, aivan oikein, uusiutuvat bioraaka-aineet ja metsän mahtavana mahdollisuutena korvata uusiutumattomia raaka-aineita ja fossiilista energiaa.
Toinen osa näkee metsät hiilinieluna, biodiversiteetin turvaajana ja suojelukohteena. Tämä asenne näkyy valitettavan vahvana ilmasto- ja energiapaketista tihkuneista tiedoista. Lulucf, Red II, taksonomia ja metsästrategia ovat tulossa parlamenttiin ja jo hyväksytty biodiversiteettistrategia ovat esimerkkejä puun ja metsän käyttöä rajoittavista hankkeista.
Metsän museointia kannattavat edustavat useimmiten Keski-Euroopan maita. Ja löytyy näitä riittävästi Suomestakin. Monet Euroopan maat ovat hävittäneet metsänsä jo aikoja sitten. Monesti näissä maissa metsän hoito on heikkoa ja tuholaiset ja metsäpalot ovat niissä yleisiä.
Kun EU:n uusissa ilmastotavoitteissa ollaan antamassa hiilinieluille entistä suurempi merkitys, vaarana on, että Suomen metsät halutaan enemmän EU:n yhteisiksi nieluiksi kuin uusiutumattomien ja fossiilisten korvaajaksi.
Muutama vuosi sitten EU:ssa hyväksytty Lulucf-asetus osoittaa, mistä on kysymys. Metsien nielun määrittely ollaan irrottamassa luonnontieteellisestä nielun käsitteestä.
Vaikka Suomessa metsien kasvun ja poistuman välinen ero on ollut taakse jääneiden vuosien aikana hyvinkin suuri, nielua syntyisi tämän määrittelyn mukaan vain, mikäli metsän kasvun ja poistuman erotus on suurempi kuin edellisenä vuonna. Vaikka kasvun ja poistuman erotus siis olisi edelleen esimerkiksi Suomessa suurempi kuin monessa muussa maassa, mutta jos se kuitenkin supistuu aiemmasta, metsämme katsottaisiin päästöjen aiheuttajaksi.
Monet Suomen metsäpäättäjät palasivat Brysselistä ”voittajina”, kun Lulucf:stä oli päätetty. Nyt tiedetään, ettei saatu ”jousto” ollut mikään voitto. Tällä kertaa Lulucf:n uudistaminen on hoidettava erityisellä huolella.
EU:n elvytyspaketti ja budjetti purjehtivat lopulta satamaan. Sinetti tälle välttämättömälle pahalle ei saa kuitenkaan tarkoittaa, että lopettaisimme valppauttamme asiassa. Kysymys kuuluu: käytetäänkö rahat uuteen kasvuun, vai vanhojen virheiden paikkaamiseen ja veropohjan vuotojen korjaamisen.
Johtaako valtiontukisäännöksiin tehdyt höllennykset siihen, että yhteisillä varoilla horjutetaan kilpailuneutraliteettia? Eli paljon tukia saavan maan yritykset voivat saada hankkeisiinsa paljon enemmän tukia, kuin saman alan yritykset toisessa EU-maassa. Surkuhupaisaa on, että nyt monilla suunnilla EU:ta esimerkiksi laajakaistan rakentamiseen voidaan käyttää jopa sata prosenttia EU-rahaa.
Poikkeusaikoja eletään myös jäsenmaiden julkisen talouden pelisäännöissä. Niin sanottuja Emu-kriteereitä ei tarvitse nyt noudattaa. Käytössä ei liioin ole eurooppalaista ohjausjaksoa. Sen avulla on seurattu, ettei jäsenmaa eläisi velaksi yhteisessä eurossa tavalla, joka johtaisi muut maat ennen pitkää laskujen maksajiksi.
Vähintä, mitä asiassa voidaan nyt tehdä, on seurata tarkasti, että myös meidän suomalaisten maksamat miljardit käytetään asiallisesti ja oikein.
Italia se osaa. Sen saamasta EU:n 80 miljardin euron avustuspaketista, joka päälle tulee vielä noin sadan miljardin euron laina, se käyttää kulttuuriin 6,7 miljardia euroa. Siitä Suomen maksuosuus on 1,79 prosenttia eli noin 120 miljoonaa euroa.
Vertailun vuoksi Suomen oma, sataprosenttisesti itse rahoittamamme kulttuuribudjetti, joka sisältää kaiken kulttuuritoimen, kuntien kulttuuritoimen rahoittamisen, oopperan, teattereiden, musiikin, elokuvan, vapaaehtoisen järjestötyön, ammatilliset kulttuuriryhmät ja monet muut, on tänä vuonna yhteensä noin 730 miljoonaa euroa.
Teksti on julkaistu Keskisuomalaisessa 22.6.2021.