Herra pj, hyvät ystävät!
Koronan jälki on ollut karmeaa sekä terveyden että talouden kannalta.
Päävastuu tilanteen korjaamisessa – sekä itse pandemian että talouden korjaamisessa – on tietysti jäsenmailla.
Suomen ratkaisujen vaikutukset – 20 miljardin euron lisävelkaantuminen – puhuu talouden osalta puolestaan. On toimittu rohkeasti ja vältytty vielä pahemmalta.
Kohta koronan iskettyä EP:ssakin käynnistyi keskustelu unionin solidaarisuudesta. ”Myös yhteisin toimin pitää naapuria auttaa”, oli tahtotila.
Jo ennen kesää EU:n neuvostossa löytyi yhteisymmärrys 540 miljardin euron hätäapupaketista pandemiasta eniten kärsineille maille. Sen sisältö on: EVM 240 miljardia, SURE 100 miljardia ja EIB 200 miljardia euroa.
Eiliseen mennessä EVM:n raha ei ollut kelvannut yhdellekään maalle. Se raha onkin lainarahaa, vaikka koroltaan edullista.
Vuosikymmenen takaisessa finanssikriisissä avainsana oli laina. Suomenkin lainavastuut nousivat yli 20 miljardin euron. ( Lainatuki täytti kuitenkin ainakin lähtötilanteessa ”no bail out”- säännön vaatimukset.)
Missään EU:n toimielimessä ei ollut esillä finanssikriisin aikaan vakavasti mahdollisuus tukea avustuksella suurimpaan kriisiin joutuneita, ei edes Kreikkaa, vaikka sen velkasuhde huiteli 190 %:ssa ja lainakorko kymmenissä prosenteissa.
Laina oli pitkään avainsana myös EP:ssä, kun siellä hätäapupaketin jatkoksi alettiin puuhata erityistä ELVYTYSPAKETTIA. Sittemmin äänestyksissäkin toki nousivat esille myös avustukset.
Luin tätä tilaisuutta varten uudestaan Saksan keväällä julkistaman ohjelman pj- kaudelleen. Liioin siinä ei puhuttu sanaakaan avustuksista EU:n elvytyksessä.
Presidentti Macronin aloitteesta ja sittemmin hänen ja Merckelin pohdinnoissa päädyttiin tunnetusti esitykseen 500 mrd avustuspaketista. Sen rahoitus perustuisi yhteisvastuullisiin lainoihin ja/tai uusiin omiin varoihin eli EU:n perimiin veroihin tai veroluonteisiin maksuihin.
Huipparin tulos oli tunnettu 750/390/360. Elvytyspaketti nivottiin MFF:een, Green Dealiin ja kaikkeen hyvään.
MFF on mielestäni ok. Myös Suomen kannalta.
Puheenjohtajan pyynnön mukaisesti jatkan elvytyspaketista.
Yritän arvioida sitä vähän tarkemmin tietoisena siitä, mitä Vesa Vihriälä sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa 8.8.2020: ”Suomessa on vaikeaa käydä kriittistä keskustelua elvytyspaketista!”
Eurooppa tarvitsee totisesti monestakin syystä unionin yhteisiäkin toimia, hyvinkin sen 750 miljardin verran. Elvytyspaketti on kuitenkin kaikkien tietämällä tavalla ensisijaisesti avustuspaketti.
Se ei rakennu EVM:n tavalla jäsenmaiden yhteiseen lainanottoon eikä avustusten myöntäminen siitä synnytä velkasuhdetta avustuksia saaville.
Avustusten perusteleminen koronalla ontuu, olipa sitten kysymyksessä Italia, Puola tai mikä maa tahansa. 70 % koko potista jaetaan ennen koronaa vallinneiden maakohtaisten talouden tunnuslukujen, ei koronatartuntojen perusteella. Loppu 30 % jaetaan vuosien 2020 ja 2021 bkt- kehityksen perusteella. Ei silloinkaan korotartuntojen perusteella.
Silmäänpistävää on, ettei esillä olleissa kriteereissä oltaisi suinkaan rankaisemassa ennen koronaa tapahtunutta yli varojen elämistä, Emu -kriteerien rikkomista. Päinvastoin. Siitä palkitaan.
Lahjatuen suurimman saajan, Italian, velkasuhde oli jo ennen koronaa 134,7 %. Siis yli kaksi kertaa enemmän kuin Emu-kriteeri sallisi. Näillä näkymin Italian talousluvuilla irtoaa avustusta noin 65-70 miljardia euroa. Ja lainat päälle.
Muistettakoon, että Emu-kriteerejä ei ole asetettu euromaille kiusan vuoksi, vaan muun muassa siksi, että velkasuhde mahdollistaisi lisävelan ottamisen pahan päivän tullen.
Lahjatuki on vastikkeetonta. Se rikkoo mielestäni ”no bail out”- sääntöä enemmän tai vähemmän. Huolensa tällaisesta lausui presidentti Niinistö 21.5. Hallituksen pj. Björn Wahlroos vähän myöhemmin Hesarin haastattelussa.
Prof. Raitio luonnehtii ratkaisua perussopimisten kannalta vähintäänkin sopimusten venyttelemiseksi. Tässä kohtaa on pakko kysyä, rohkaiseeko ratkaisu ”Moral Hazardiin”, siihen, että joku osapuoli lisää riskinottoaan tietoisena siitä, että riskin seuraamukset kantaa joku muu?
Suomen vastuiden osuus tuosta potista olisi 1,79 %, eli 13 miljardin euron verran. Esimerkiksi Italian lahja-avusta se tarkoittaa noin miljardia euroa. Se on saman verran kuin Italian tavarakaupan ostot vuodessa Suomesta viime vuonna. Siis maksamme itse Italian yhden vuoden ostot meiltä.
Perussopimus, artikla 310, kieltää puolestaan EU:n budjetin velalla rahoittamisen. Nyt komissiolle annettaisiin oikeus ottaa markkinoilta lainaa. Sen vakuutena olisi MFF. Siitä viime kädessä ovat vastuussa jäsenmaat. Sen hallinnointi tapahtuisi toki talousarvion ulkopuolisen järjestelyn kautta, mutta rahat jäsenmaihin kanavoituisivat kuitenkin pääosin EU:n vuosibudjettien kautta.
Velkakieltoa kierretään ”luovasti”, kirjoitti professori Leino-Sandberg Hesarissa 7.7.
Huippukokouksen ratkaisuja kotimaassaan kehuessaan presidentti Macron sanoi: ”Olemme luoneet mekanismin, jolla EU voi rahoittaa yhteisvastuullisesti hankkeita…”
Suomen noin 13 miljardin euron kokonaisvastuista, avustusvastuumme määrä oli alkuperäisten (500 mrd euroon perustuvien) papereiden mukaan Suomen olisivat olleet n 6,6 miljardia euroa ja saanto 3,2 miljardia. Nyt nuo lukemat pitänee kertoa 4/5:lla. (RRF)
Osa, suurempi tai pienempi veloista, voitaisiin ehdotuksen mukaan rahoittaa yhteisillä veroilla tai veronluonteisilla maksuilla, jotka kannettaisiin EU:lle.
Muovivero, hiilirajavero, transaktiovero, ETS:n laajentaminen ja kiristäminen jne.
Mielestäni osa näistä voisi hyvinkin tulla kysymykseen. Asian periaatteellisesta puolesta olisi hyvä käydä perusteellinen keskustelu. Keskustassakin, toivon. (Tähän saakka emme ole missään kannanotossa hyväksyneet EU:lle suoraa verotusoikeutta Suomessa.)
Puheenjohtaja!
Ymmärrän hyvin, että keskusta puolueena joutuu, tai kenties haluaa, tukea elvytyspakettia sen kaikilta osiltaan. Ymmärrän sen kertaratkaisuna, tarkkarajaisena ratkaisuna.
Olen halunnut kuitenkin kiinnittää huomiota moniin paketin periaatteellisesti kyseenalaisiin kohtiin.
Arvoisa puheenjohtaja!
Kun lukee Italian useammankin hallituksen ohjelmia viimeiseltä 2 vuosikymmeneltä tai kuuntelee Ranskan johtohenkilöiden puheita, viesti on jo pitkään ollut selvä:
”EU tarvitsee yhteisen rahapolitiikan rinnalle yhteisen finanssipolitiikan”, on näiden ja monien muiden viesti.
Mutta miksi Saksa teki 180 asteen käännöksen ollessaan valmis rikkomaan paljon sellaista kuria, minkä viimeisenä lukkona se itse on ollut?
Kysymys oli ja on mielestäni eurosta.
Ranska on Italian ylivoimaisesti suurin rahoittaja, 3 kertaa suurempi kuin esm. Saksa.
Kun Ranskankaan talous ei ole häävissä iskussa, Saksan johtopäätös oli, että euro uhkaa kaatua.
EU ilman euroa, olisi Saksalle vaikea pala. Euroopan ainoana ylijäämätaloutena se hyötyy suuresti eurosta.
Vielä muutama kuukausi sitten Merkelin hallinto saattoi luottaa entisen pääjohtajan Mario Draghin mainostaminen EKP:n ”rajattomiin” osto-ohjelmiin. Saksan perustuslakituomioistuimen kanta muutti tilanteen. Velkapaperiostojen tie kapeni ratkaisevasti.
Hyvät Ystävät!
Näin ajattelen. Ymmärrän hallituspuolue keskustaa, jos ja kun se haluaa tukea elvytyspakettia. Mutta tämä on minun kantani.
Toivon, että tämän ainutkertaisen elvytysratkaisun jälkeen keskusta käy perusteellisen keskustelun siitä, millaista EU:a haluamme.
Rahaa on siis tulossa meillekin!
Kansallinen elvytysohjelma kymmenine hankkeiden pitäisi saada luonnokseksi lokakuussa ja valmiiksi ensi vuoden huhtikuussa. Viimeisetkin rahat pitäisi kyetä saamaan käyttöön vuonna 2023.
Uskon, että Suomessa keksitään kelvollisia hankkeita, digi, ilmasto ja innovaatio- sellaisia.
Pohdiskelen, mistä esimerkiksi Italia rykäisee hankkeita, joihin se saa uppoamaan 65 miljardia EU-avustusta, siihen vähintään saman verran ”omaa rahaa”, eli siis EU:lta saatavaa elvytyslainaa.
Saadakseen yhteensä noin 140 miljardia euroa EU:sta tulee ainakin nykysäädöksin löytyä vähintään toinen mokoma omaa ”markkinarahaa”.
Haluan olla optimisti ja uskoa, että esim. Italia saa liikkeelle monien satojen miljardien hankkeet 3 vuodessa huipparin päätöksen mukaisesti. Ja mieluusti uusiin hankkeisiin, eikä vanhojen velkojen maksuun.