Lulucf, EU-lainsäädäntöasetus, joka määrittelee laskentasäännöt sille, miten maankäytön, maankäytön muutoksen ja metsänhoidon nielut ja päästöt otetaan huomioon EU:n ilmastotavoitteissa, on puhuttanut viime aikoina paljon.
Komission uusi Lulucf esitys on nyt Euroopan parlamentin käsittelyssä. Esitys on selvästi parempi, kuin nyt voimassa oleva. Nielujen laskutapaa ollaan muuttamassa reaaliaikaiseksi edellisen menneisyyteen perustuvan laskentatavan oikaisemiseksi.
Ongelma on siinä, että Lulucf:n käsittelyssä vihreillä ja asian raportoijana toimivalla Ville Niinistöllä on tärkeä rooli. Hän on muuttamassa komission esitystä huonompaan suuntaan. Hän esittää koko EU:n hiilinieluvelvoitteen nostamista lähes 50 prosentilla komission esittämästä koko EU:n osalta ja samalla Suomen osalta. Tämä taas merkitsisi hakkuiden vähentämistä.
Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta antaa osaltaan lausunnon asiaan. Siellä asian käsittelystä vastaa EPP:n Henna Virkkunen. Hän on oikeilla linjoilla, joten tuen hänen työtään omalta osaltani.
Totta kai metsiä tarvitaan muun muassa biodiversiteetin ja nielujen tarpeisiin. Mutta ylimitoitetuilla ratkaisuilla, jos niihin päädyttäisiin, EU samalla söisi mahdollisuuksiamme korvata uusiutuvilla raaka-aineilla uusiutumattomia ja fossiilisia raaka-aineita.
Euroopassa ja näköjään myös Suomessa ei ymmärretä esimerkiksi sitä, että kun suomalaismetsästä hakataan vaikkapa miljoona kuutiota, puusta valmistettuihin tuotteisiin sitoutuu keskimäärin kymmeniksi vuodeksi suuri määrä hiiltä. Samana aikana hakatun puun sijalla kasvaa hakattua enemmän puuta. Tämän kierron positiivinen ilmastovaikutus ei avaudu kaikille. Vähintään Suomessa tämän pitäisi olla kaikille selvää!
Saksa on tehnyt paljon myös uusiutuvan energian hyväksi. Maan 680 miljardin euron satsaukset vajaan parin vuosikymmenen aikana tuuli- ja aurinkovoiman tukeen ovat merkinneet alan tutkimukselle, teknologialle ja tuotannolle valtavaa vauhditusta. Samalla rahalla, millä vuonna 2010 saatiin 1 megawatti, saadaan tänään yli 3 megawattia.
Tuetun sähkön kuluttajahinta romahti 2010-luvun edetessä. Eikä uutta tuulivoimaa ole monessakaan EU-maassa tarvinnut tukea enää vuosiin, ei myöskään Suomessa.
Nyt jo parin vuoden verran sähkömarkkinoilla on ollut toisenlainen meno. Vaikka tuulivoimaa rakennetaan vauhdilla eri puolilla Eurooppaa, se ei yksin riitä takaamaan siirtymistä päästöttömään sähköön.
Erityisesti synkästi tämä näkyy Saksassa. Se on luopunut ydinvoimasta. Se on rakentanut Suomen maa-alaa vähän suuremmalle alueelleen yli 30000 tuulivoimayksikköä. Alueelleen, jolla asuu seitsemäntoista kertaa Suomen väkimäärä.
Nyt kansalaisten mielestä maa alkaa olla täynnä tuulimyllyjä. Saksa on joutunut ja joutuu menemään merelle ja siellä se joutuu uudelleen palaamaan tuulisähkön tukeen ainakin sähkön siirron osalta.
Kallistuva merituulivoima, ydinvoimasta luopuminen ja kaasun kallistuminen ovat johtaneet outoon tilanteeseen. Sähkön hinta on noussut Saksassa paljon ja monessa sen naapurissa valtavasti. Euroopassa laajemminkin on vallalla ajatus: ei ydinvoimalle, ei hiilelle ja turpeelle, ei bioenergialle, jne.
Mitä sumeampi näkymä on siitä, miten EU hoitaa energiakysymyksensä, sitä kalliimmaksi energian ja erityisesti sähkön hinta käy.
Nämä asiat heijastuvat sähkön hintaan myös Suomessa. Sähkön hinta on tänään noin neljä kertaa kalliimmalla tasolla kuin vielä muutama vuosi sitten.
Tässä tilanteessa Saksa on joutunut ottamaan ilmastoasioissa taka-askeleita. Se on lisännyt hiilen käyttöä. Koko maailmassa hiiltä käytettiin viime vuonna noin 130 kertaa Suomen koko vuotuisen sähkönkulutuksen verran.
Maailmanpolitiikan kriisiytyessä joutuu välttämättä kysymään, kuinka vahingollista Suomen huoltovarmuuden kannalta on ollut tärkeän energialähteen, turpeen, totaalinen alasajo. Hiilen alasajon jatkoksi EU:ssa on paljon paineita rajoittaa myös bioraaka-aineen käyttöä. Hullua, sanoisin!