Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen paalutti keskiviikkona 15.9. puheessaan Euroopan parlamentissa Strasbourgissa EU:n ulko-, turvallisuus-, puolustus- ja kauppapolitiikkaa. Hän lausui varovaiset sanat puolustusunionista, mutta varoi tarkemmin määrittelemästä, mitä sellainen olisi.
Euroopan kyberturvallisuuden kohentamiseksi viritys oli vahva ja viesti selvä. Emme voi antaa kilpailijoidemme häiritä tai turmella elintärkeitä tietoverkkohankkeitamme. Sellaisen vaikutukset voisivat pahimmillaan olla sodan veroisia. Mielestäni von der Leyen oli tässä oikealla asialla.
Erityisen rohkein ottein von der Leyen käsitteli kauppapolitiikkaa ja unionin strategista riippumattomuutta. Puhe osoitti, että unioni on vihdoin herännyt siihen todellisuuteen, että ylimitoitettu avoimuus on tehnyt EU:n talouden vaarallisessa määrin riippuvaiseksi muusta maailmasta. EU on siis menettänyt siivun strategisesta autonomiastaan.
Komission puheenjohtaja haastoi erityisesti Kiinan, vaikka muillekin voi viestin kohdistaa. Kiinan taloudellinen, sotilaallinen ja teknologinen vahvistuminen on tosiasia. Sen talous on aivan kohta maailman suurin. Monissa raaka-aineissa, komponenteissa ja lopputuotteessa olemme nykyisin pahimmillaan täysin Kiinan ”armoilla”.
Mitä vahvempi Kiina on, sen vähemmän se kuuntelee EU:n kovisteluja ihmisoikeuksista, uiguureista, Hong Kongista tai Taiwanista. Sitä helpommin se pystyy myymään suuren hiilijalanjäljen tuotteitaan, tai dumppaamaan hintoja, jos kohtaa liian kovia kilpailijoita.
Euroopalle on silti tärkeää olla tekemisissä tuon uuden suurmahdin kanssa, mutta ei syödä sen kädestä, eikä tuoda sen päästöjä tänne. Ei myöskään sallia pakkotyövoimaa, eikä hyväksytä dumppausta.
Yksi tärkeimmistä osa-alueista, missä EU voi ja sen pitää vahvistaa riippumattomuuttaan muusta maailmasta, erityisesti Kiinasta, ovat niin sanotut kriittiset raaka-aineet.
Komissio on listannut 30 kriittistä raaka-ainetta, joiden hankintaketjujen turvaaminen on eurooppalaisen teollisuuden avainkysymyksiä. Asian käsittely on nyt parlamentissa.
Olen oman ryhmäni edustajana, varjoesittelijänä, valmistelemassa parlamentin näkemystä asiaan.
Kriittiset raaka-aineet ovat maametalleja tai mineraaleja, joiden toimitusketjujen häiriöalttius vaikeuttaa taloudellista ja tieteellistä toimintaamme. Pahimmillaan toimitusketjujen katkeaminen voi pysäyttää jonkun toimialan kokonaan Euroopassa.
Monien keskeisen teollisuutemme tarvitsemien raaka-aineiden osalta riippuvuutemme muusta maailmasta, erityisesti Kiinasta, Etelä-Afrikasta ja Kongosta on sataprosenttista. Boraatti, vismutti, litium, niobium ja eräät platinaryhmän metallit ovat juuri tällaisia. Niitä tarvitsemme niin informaatioteknologiassa, akuissa, led-valoissa, puhelimissa, autojen ja lentokoneiden valmistamisessa sekä uusiutuvan energian tuotantolaitteissa.
Monien mielestä kierrätys riittää ja kaivoksia ei ainakaan haluta meidän maahan tai maakuntaan. Näin ei tietysti saa olla, ei moraalisesti, eikä eettisesti. Esimerkiksi litiumin tarpeen arvellaan kuusikymmentäkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Euroopan on otettava vastuu ympäristökestävällä tavalla siitä, mitä se kuluttaa.
Ilmastosta ja energiasta kerron kyynisesti lyhyen tarinan. Pääkaupunkiseudun kunnat lupasivat jo vuonna 2010, että vuoteen 2015 mennessä päästöttömyyteen liittyvät ratkaisut on tehty. Eipä mennyt tämä arvio kohdalleen. Rannikko-Suomi tuottaa vielä tänä päivänä paljon enemmän hiilidioksidipäästöjä, kuin kaikkien silmätikkuna oleva turve.
Entä norjalaiset? He kehuskelevat Oslon liikenteen vähäpäästöisyydellä. Hyvä, mutta ovat aika hiljaa siitä, että tuottavat fossiilista öljyä joka päivä noin kaksi miljoonaa barrelia eli noin 320 miljoonaa litraa. Siis vuodessa lähemmäs 120 miljardia litraa. Suomen koko liikenteen öljynkulutus on noin neljä miljardia litraa ja se tuottaa noin 11 miljoonaa hiilidioksiditonnia.
Norjan tuottama öljy aiheuttaa ainakin kolmekymmentäkertaisesti päästöjä Suomen liikenteeseen ja kuusi-seitsemänkymmentäkertaisesti Suomen alas ajettavaksi tuomittuun turpeeseen verrattuna. Niin ja ne tuhannet Norjan öljymiljardit. Niillä on helppo putsata, vaikka koko Norja!