Vuosituhannen alussa EU julisti, että vuoteen 2020 mennessä siitä tulee maailman kilpailukykyisin ja vahvin talousalue. Toisin on käynyt. Olemme menettäneet suhteellisesti muille suurille talousalueille.
Kuriton finanssipolitiikka osassa jäsenmaita, yleinen velkaantuminen, valmistautumattomien jäsenten ottaminen unioniin, ikääntyvä väestö ja raaka-aineriippuvuus ovat heikentäneet unionin kykyä selviytyä suhdanteista.
Niinpä EU on ollut tällä vuosituhannella jo useasti ”heikossa hapessa”. Ja aina silloin liittovaltiointoilijat ovat nostaneet päätään.
Kun USA:sta lähtenyt finanssikriisi purjehti unioniin vuonna 2009, ylivelkaantuneet pankit ja valtiot alkoivat horjua ja kaatua. Muut euromaat joutuivat rahoittamaan satojen miljardien eurojen apupaketteja, lainapohjaisia tosin.
Finanssikriisi synnytti sauman integraation syventämistä ajaneille.
Ensin neljä, sitten viisi EU-instituutioiden pomoa, ”viisasta miestä” julkistivat vuosina 2014–2016 raportit toimista, miten jatkossa välttää vastaavat talouden karikot.
”Viisaat” esittivät muun muassa, että EU:n yhteisen finanssipolitiikan tulisi syventyä ja laajentua. Siihen tarvittaisiin käytännössä valtiovarainministerin vakanssi ja yhteinen aito budjetti yhteisine velkoineen ja veroineen. Sen kattavuus ja mitta löisivät nykyiset monivuotiset rahoituskehykset (MFF).
Kumpikaan raportti ei juurikaan edennyt, eivätkä esitykset parantaneet unionin yhtenäisyyttä.
Hajaantumisen merkit vahvistuivat oikeusvaltiorikkeinä Itä-Euroopassa, talouskurittomuutena etelässä ja lännessä Iso-Britannia jätti koko unionin. Näytti, ettei noille ajatuksille ole tilaa.
Korona ja sitten Putinin sota pakottivat EU-maat kuitenkin puhaltamaan yhteen hiileen.
Putinin sotakoneen heikentämiseksi luvattiin kovia pakotteita. Muutaman viikon ajan yhtenäisyys kesti. Ensin itki Unkari, sitten Slovakia ja Bulgaria. Ne saivat erivapauksia öljypakotteissa.
Suurin hidaste on ollut kuitenkin Saksa. Sen 28 miljoonaa kaasulla lämmitettävää kotitaloutta ja 1,5 miljoonaa kaasua käyttävää yritystä on valtava poliittinen voima. Niinpä kaasu virtaa edelleen Eurooppaan ja öljyäkin ensi vuoden alkuun saakka.
Sota, hurja inflaatio ja korkojen nousu kääntävät talouden laskuun, kenties lamaankin, joka tulee viiveellä. Valtavasti lainanneet pankit pelkäävät saataviaan. Pankkien riskejä valvova virasto on jo huomauttanut monia pankkeja taseitten pettämisen mahdollisuuksista.
Näissä oloissa samat EU:n liittovaltiokehityksen innokkaimmat tukijat ovat taas asialla. ”Eihän tästä mitään tule, ellei hynttyitä lyödä yhteen”, voisi asenteen kuvata.
Nyt asiaa palvelee myös EU:n tulevaisuuskonferenssi, jonka alkutahdit toki lausuttiin jo ennen koronaa.
Konferenssin loppuasiakirjassa tunnistetaan iso joukko toimia, jotka tulisi siirtää kansallisesta EU-kompetenssiin, sosiaalipolitiikasta koulutuskysymyksiin jne. Taakse jääneestä oppineena konferenssi ottaa nyt hyvin varovaisen kannan yhteisiin veroihin, velkoihin ja menoihin.
Kannatan EU:n päätöksenteon uudistamista yhdeltä kohdalta. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä EU-päätökset tulisi voida tehdä määräenemmistöllä eli niihin ei pitäisi vaatia yksimielisyyttä.
Konferenssissa lämmitellyt ajatukset samalla kertaa suoritettavista kaksista vaaleista on suorastaan vaarallinen. Nykyisen tapaisissa vaaleissa valittaisiin kustakin jäsenmaasta tietty määrä meppejä. Sen lisäksi valittaisiin 28 meppiä niin, että vaalipiirinä olisi koko EU.
Jokainen ymmärtää, ketä moinen palvelee. Kahden kerroksen väkeä siinä leivotaan, eikä yläkertaan suomalaisia yllä.
Sama koskee kärkiehdokasideaa. Jos vaaleissa äänestetään suoraan presidentistä, se siirtäisi vallan hänelle.
Asiakirjassa ehdotetaan myös aloiteoikeuden antamista komission lisäksi Euroopan parlamentille. Sekin heilauttaisi valtasuhteita ylikansallisuuden puoleen.
Puhumattakaan siitä, että EU:ssa otettaisiin käyttöön kansanäänestys. Aiheesta päättäisi parlamentti ja tulos olisi kaikkia jäsenmaita sitova. Siinä voisi pian mennä esimerkiksi Suomen metsät pesuveden mukana!
Me tarvitsemme EU:ta, mutta sellaista, joka oppii hoitamaan nykyiset tehtävänsä tehokkaammin ja jäsentensä olosuhteet ja traditiot paremmin tunnistaen.
Teksti on julkaistu Suomenmaassa 16. kesäkuuta 2022.