Suomi saa EU:n rahoituskehyksistä aluepolitiikkaansa seitsemässä vuodessa yhteensä vajaat 1500 miljoonaa euroa, noin 200 miljoonaa euroa per vuosi. Maksumme EU:n aluepolitiikan pussiin on kolminkertainen. Maksamme siis kolme ja saamme yhden.
Kun EU:n lopulliset budjettiraamit hyväksyttiin runsas vuosi sitten, eräät edustajat iloitsivat, että ”Suomi sai lottovoiton”. Totta, saimme noin 100 miljoonan euron ”kirjekuoren”, joka osoitettiin Itä- ja Pohjois-Suomeen. Vähemmälle huomiolle jäi, että samalla Suomen koko potista leikattiin sama määrä.
Nyt näiden aluerahojen jaosta Suomen sisällä on syntynyt riita, eikä jakoa ole tehty, vaikka ensimmäinen vuosi on kohta mennyt.
Ohjelmakaudesta toiseen eli seitsemän vuoden välein Euroopan komissio on vaihdellut kriteerejä, joilla rahaa jaetaan. Joskus muutoksia on perusteltu uusien köyhien maiden liittymisellä unioniin. Joskus tukirahojen jakoperusteita on muutettu valtapoliittisin syin.
Vuoden 2021 alusta alkaneen ohjelmakauden uudet kriteerit, joihin maakohtaiset saannot perustuvat, linjattiin jo vuonna 2018. Suomen kannalta keskeiseksi muodostui uusi ”siirtymäalue”, johon Suomesta kuuluu NUTS-2 alueet, joiden bruttokansantuote (bkt) on 75–100 prosenttia. Suomesta tämä kattaa koko maan, paitsi Uudenmaan. Se kuuluu kehittyneisiin alueisiin, jonka bkt ylittää 100 prosenttia EU:n keskiarvosta. Tämän lisäksi Suomea koskee kategoria nimeltä ”outermost and sparsely populated regions” eli syrjäiset ja harvaan asutut alueet.
Tämän kategorisoinnin perusteella komissio laskee Uudellemaalle tulevan 151 miljoonaa euroa, muuhun Suomeen 881,501 miljoonaa euroa sekä syrjäisen ja harvan alueen asutuksen alueelle perusrahoituksen lisäksi 459,9 miljoonaa euroa. Yhteissumma on vajaa 1,5 miljardia euroa.
Olin aluepolitiikasta vastaava ministeri, kun Suomi liittyi EU:iin. Silloin Suomi sai köyhimmät seutukuntansa – ei maakuntansa tai suuralueensa – uuden niin sanotun ”6-tavoitteen” piiriin. Siinä tuen määrä vastasi kutakuinkin koko unionin silloin suurimman tuen eli niin sanotun I-alueen tukea. Tämän alueen erityisolojen huomioiminen kirjoitettiin Suomen liittymissopimukseen.
Muu Suomi tuli joko kaupunkialueita koskevaan II-tuen tai niin sanotun maaseututuen piiriin. Niiden tukitaso oli keskenään sama, mutta hyvin paljon pienempi kuin 6-tavoitteen alueella.
Oma käsitykseni on, että nyt valmistelussa olevan EU:n aluerahojen jaon Suomen sisällä tulisi noudattaa liittymissopimuksen kirjainta ja henkeä. Tätä todistaa myös edellä kerrotut komission kategorisoinnit, joilla komissio on määritellyt Suomen koko potin. Komissio jättää kuitenkin jäsenmaalle vapauksia rahan jaolla maan sisällä. Tästä hyvästä on nyt tullut vaikea rasti.
Kun korostan liittymissopimuksen merkitystä, alleviivaan sitä, että nyt käytetty termi ”outermost and sparsely populated regions” tarkoitti liittymissopimuksessa itäisen ja pohjoisen Suomen harvaan asuttuja, pitkien etäisyyksien alueita, köyhintä osaa maasta. Jos tälle ”kiveen hakatulle” periaatteelle halutaan antaa arvoa, niin kuin pitäisi, tämän pitäisi näkyä ylivoimaisesti suurimpana tukena itäisen ja pohjoisen Suomen heikoimmille alueille.
Vastaavasti itäisen ja pohjoisen Suomen vauraiden kaupunkikeskusten pitäisi kuulua kutakuinkin saman tuki-intensiteetin piiriin, kuin keskeisen, läntisen ja eteläisimmän Suomen heikompien alueiden, mutta parempaan kuin koko maa keskimäärin. EU:n aluetuen tulisi siis myös maakuntien sisällä tukea heikoimpien alueiden tarpeita. Näin siksikin, että EU:n tutkimus- ja innovaatiotuet, joita Suomi maksaa jo nyt enemmän kuin EU:n aluetukea, menee 80-prosenttisesti yliopistokaupunkeihin.
Tätä samaa periaatetta yritän ajaa myös koko EU:n aluepolitiikan muuttamisessa oikeudenmukaisemmaksi. Nyt suuret kaupungit vievät erityisesti Itä- ja Etelä-Euroopassa aluetuen valtaosan. Niiden ympärillä olevat alueet kuihtuvat. Sitten nämä maat tulevat taas kertomaan, kuinka heikkoja alueita heillä on ja taas raha virtaa keskuksiin. Tässä ei ole tolkkua. Oikein ei ole sekään, että pääkaupunkiseutu saisi enemmän aluetukea kuin Väli-Suomen köyhät alueet.
Teksti on julkaistu Suomenmaassa 6. syyskuuta 2021.