Ajankohtaisista EU-asioista parlamentin jäsenen silmin


Tarkastelen seuraavassa lyhyesti muutamia ajankohtaisia EU-asioita parlamentin jäsenen näkövinkkelistä.

Euroopan keskuspankki

Euroopan keskuspankilla, EKP:lla, on varsin itsenäinen tehtävä ja asema. Sen tärkein tehtävä on euroalueen hintavakauden turvaaminen ja rahoitusjärjestelmän varmistaminen.

Näitä tehtäviä toteuttaessaan se on jo ennen koronaa ja nyt korona-kuukausien aikana ollut erittäin aktiivinen rahapoliittinen toimija.

Se on harjoittanut massiivista rahapoliittista elvytystä ostamalla markkinoilta lähinnä valtioiden velkakirjoja. Saamaansa tuoretta rahaa pankit ovat työntäneet löysäkätisesti markkinoille. Eikä velkarahalla ole juuri korkoa.

Viimeisen, muutaman päivän takaisen, ostopäätöksen jälkeen EKP:n osto-ohjelma nousee yli 3.600 miljardin euron. Se on noin 10.000 euroa jokaista euroalueen kansalaista kohti.

Vielä muutama vuosi sitten kukaan tuskin osasi edes kuvitella, etä tällainen voisi olla totta.

Koronan kurittamalle EU:n taloudelle rahapoliittinen elvytys saattaa olla perusteltua.

Erityisen tärkeää näissä oloissa olisi, että löysä rahan kohdentuisi investointeihin ja työpaikkojen turvaamiseen.

Investointikysyntä on kuitenkin sukeltanut syvälle. Osakkeiden kurssit pörsseissä eivät ole sukeltaneet. Pikemminkin päinvastoin. Ja se on mielestäni vähän huolestuttavaa.

1.850 miljardia euroa ja oikeusvaltio

EU:n johtajat ovat vääntäneet parin päivän aikana sopua ilmastoasioista ja unionin rahoituskehyksistä eli 7- vuotisesta budjetista ja 750 miljardin euron kolmevuotisesta elvytysoohjelmasta, yhteensä noin 1.800 miljardin potista.

Euroopan parlamentti on jo aikaisemmin enemmistöllään näyttänyt näille ratkaisuille vihreää valoa ja sitonut samalla lopulliset päätökset näistä valtavista rahamääristä niin sanottuun oikeusvaltioperiaatteeseen.

Sen mukaan jokaisen valtion tulee varmistaa EU-rahojen käyttöön liittyen muun muassa oikeuslaitoksen riippumattomuus, lehdistön- ja muu sananvapaus sekä estää kaikkinainen korruptio.

Puola ja Unkari hangoittelivat pitkän aikaa ehtoja vastaan. Mutta niin kuin taannoin arvioin, eivät ne jätä niille luvattuja valtavia rahasummia ottamatta. Kunhan vedättävät. Nämä kaksi maata saavat kolmessa vuodessa pelkästään elvytysrahaa ja aluepolitiikan tukea yhteensä yli 100 miljardia euroa.

Eli sopimus syntyi. Vaikka itse sopimusasetusta ei muutettukaan, Unkari ja Puola saivat oikein kunnolliset kasvojenpesuaineet.

Ne saivat lupauksen, ettei mainittuja oikeusvaltiovelvoitteita panna toimeen ennen kuin tuomioistuin on ne tutkinut. Siihen menee aikaa ja runsaasti meneekin. Molemmat maat saivat eräitä muitakin lupauksia.

Eli, rahat alkavat virrata Puolaan, Unkariin ja kaikkiin muihinkin jäsenmaihin tuota pikaa. Sopimuksen ehtoja aletaan kuitenkin noudattamaan sitten joskus. Aika näyttää. Toivotaan.

Sopimuksen arkkitehti oli tietysti EU:n puheenjohtajamaa eli Saksa. EU:n nimissä Saksa jousti. Jälleen kerran.

Unkarin Fides- puolue kuuluu Merkelin puolueen kanssa samaan EU:n konservatiivien puolueryhmittymään. Toiseksi, Saksan teollisuudelle on erittäin tärkeää, että Puola ja Unkari pysyvät niin sanotusti liekassa. Ne ovat investoineet Unkariin ja Puolaan enemmän kuin mikään toinen maa.

Kriittiset raaka-aineet ja EU:n strateginen autonomia

Jokapäiväisessä arjessa emme ehkä tule ajatelleeksi kuinka tärkeitä tietyt kriittiset raaka-aineet meille eurooppalaisille on.

Volframin ansiosta puhelimet värisevät. Gallium ja indium ovat LED- lamppujen ja litteiden näyttöjen kannalta välttämättömiä.

Piimetalli on valtavan tärkeissä puolijohteissa ainakin toistaiseksi korvaamaton raaka-aine. Germaniumia ja niobiumia tarvitaan elektroniikassa, puhelimissa ja digiteknologiassa. Ja eurooppalainen lentokoneteollisuus loppuisi lyhyeen ellei Kiina toimittaisi EU-maille useampiakin keskeisiä raaka-aineita.

Sanotaan, että maailman valtiot ja kansantaloudet ovat keskinäisriippuvaisia.

Kansainvälinen kauppa parantaa parhaimmassa tapauksessa kaikkien asiaa. Silloin kun riippuvuus muista ylittää tietyt rajat, silloin terve strateginen autonomia on kuitenkin uhattu.

Näin on käynyt Euroopalle. Ja meille muun Euroopan mukana.

EU julkisti äskettäin luottelon 30:sta unionin kannalta kriittisimmästä raaka-aineesta, joista edellä mainitsemani ovat muutama esimerkki. Niistä 98 % EU hankkii Kiinasta. Ja se on liikaa.

Tällaisen epätasapainon korjaaminen on oiva esimerkki asioista, joissa tarvitaan EU:a ja unionin yhteisiä toimia. Riittävän strategisen autonomian varmistaminen tässä epävarmuuden maailmassa on välttämätöntä.

Komission pohjatyön perustalta EU:n parlamentti on valmistelemassa raporttia sellaisista toimista, joilla tärkeiden kriittisten raaka-aineiden saatavuus, joko oma tuotanto tai varmat hankintaketjut, varmistetaan Euroopassa.

Tulin viime viikolle valituksi oman parlamenttiryhmäni edustajaksi tähän työhön.

Yksi ensimmäisistä haasteista, mihin EU joutuu tällä tiellä vastaamaan, on liikenteen sähköistyminen ja siinä tarvittavat akut.

EU:ssa tuotetaan tänään muutama prosentti täällä huristelevien autojen akuista. Nyt tavoitteena on nostaa päästöttömien autojen määrä yli 10 kertaiseksi eli vähintään 30 miljoonaan. Ja erilaiset hybridit päälle. Tämän tavoitteen toteuttaminen EU:ssa valmistettavilla akuilla, edellyttäisi sitä, että vuoteen 2030 mennessä tarvitsisimme 18 kertaa nykyistä enemmän litiumia ja 5 kertaa enemmän kobolttia.

Akkuja valmistavia teollisuusyrityksiä syntyy Eurooppaan juuri nyt. Suomeenkin.

Niiden keskeisten raaka-aineiden suhteen olemme kuitenkin surkeassa jamassa. Nyt Euroopassa tarvittava koboltti tulee 60 %:sti Kongosta lapsityövoiman turvin valtavia ympäristökatastrofeja aiheuttaen. Litiumin tuomme Kiinasta ja Kongosta. Nikkeliä sentään Suomikin tuottaa.

Kun ilmaston lämpenemisen haasteet aiotaan voittaa, tärkeää on huolehtia myös siitä, että emme eurooppalaisina aiheuta ratkaisuissamme ongelmia toisten takapihoille.

Euroopan on itse tuotettava kestävällä tavalla malmeja, valmistettava metalleja ja tehtävä niistä tuotteita silloin kun siihen on mahdollisuudet. Ja meillä Suomella on tässä suhteessa mahdollisuudet paljoon.

Silloin kun Eurooppa ei kykene itse tuottamaan tarvittavia raaka-aineita, silloin toimivat hankintaketjut ovat tarpeen.

Strategisen autonomian vahvistaminen on liiallisen riippuvuuden hillitsemistä, muttei ovien sulkemista kansainväliseltä yhteistyöltä ja kaupalta.